Hae perhe­kummia

Onko sinulle syntynyt juuri vauva tai oletko 0-10 vuotiaan lapsen vanhempi?

Jos tunnistat elämässäsi seuraavanlaisia asioita, niin ota meihin yhteyttä: sinulta puuttuu tukiverkosto, sukulaiset ja ystäväsi asuvat muualla tai et saa heistä kaipaamaasi seuraa. Koet itsesi vanhempana välillä yksinäiseksi tai väsyneeksi. Olet kenties muuttanut perheesi kanssa uudelle paikkakunnalle tai uuteen kotimaahan.

Arki on tuonut mukanaan haasteita vanhemmuuteen tai parisuhteeseen; olet esimerkiksi muuttanut uudelle paikkakunnalle, aloittanut matkatyön, tai yhtäaikaisen opiskelun tai työssäkäynnin kumppanisi kanssa. Elämänmuutos on saattanut yllättää perheesi, tai kaipaat vahvistusta vanhemmuuteesi. Joskus on hyvä, että joku kulkee rinnallasi.

Voit hakea perhekummia itse, tai tulla mukaan ammattilaisen ohjaamana. Toiminnan laajuus on sovittavissa. Perheesi voi tavata perhekummia esimerkiksi joka toinen viikko, muutaman tunnin ajan. Toiminta on perheille maksutonta ja on tarkoitettu perheille, joissa odotetaan vauvaa tai joissa on ainakin yksi 0 - 10-vuotias lapsi. Perhekummi ei ole lasten- eikä kodinhoitaja, vaan toiminnassa korostuu yhdessä tekeminen.

"Päivät jaksoin aina jotenkuten, mutta rankat tunteet valtasivat iltaisin, kun puoliso ei tullutkaan totuttuun tapaan töistä kotiin jakamaan kolmen lapsen työläitä ilta-askareita. Niin päivinä, jolloin tiesin perhekummin tulevan, oli koko päivän ajan paljon keveämpi olo."
Perhe

"Perhekummin mukaantulo on tasoittanut elämäämme ja tuonut turvaa. Hän on myös tuonut meille hilloa ja sieniä eli kaikkea mitä mummi minulle aikoinaan teki ja tuntuu tosi ihanalta."
Perhe

Lisätiedot

Pirkanmaa
Riikka Ala-Nikkola
Perhekummitoiminnan koordinaattori
puh. 044 355 8329, riikka.ala-nikkola@mll.fi

Kanta-Hämeen alue
Suvi Hietaniemi
Perhekummitoiminnan koordinaattori
puh. 044 5990 581, suvi.hietaniemi@mll.fi

Päijät-Hämeen alue
Sanna Kaukonen                                                                              Perhekummitoiminnan koordinaattori
puh. 040 501 2464, sanna.kaukonen@mll.fi

"Tuntuu kuin meille olisi käynyt lottovoitto"
Perhe

Hae Perhekummia perheellesi